Koyaman toimintalinja
Koyaman arvot
Urheiluun kasvaminen
- Jokainen voi harjoitella omalla tasollaan tavoitteellisesti
- Koyama tukee sekä kilpaurheilua että kuntoliikuntaa judokan urapolun mukaisesti
Urheilemalla kasvattaminen
- Kaikilla seuran judokoilla vahva velvollisuus toimia esimerkkinä
- Jatkuva kehittäminen, kouluttautuminen, positiivinen suhteutuminen uudistumiseen ja uuden oppimiseen. Haetaan osaamista yli seura- ja lajirajojen
- Ohjaamiseen ja valmentamiseen opitaan ja siinä kehitytään. Nuoria otetaan apuvetäjiksi oppimaan vanhempien vetäjien rinnalle. Vastuu on treenistä on aina kuitenkin yli 18v. koulutetulla ohjaajalla/valmentajalla.
Turvallisuus
- Koyaman toiminta on sellaista jossa jokainen voi tuntea olevansa turvallisessa ympäristössä sekä henkisesti että fyysisesti. Harjoitusten turvallisuutta turvataan mm. koulutetuilla vetäjillä ja aikuisten läsnäololla.
- Kannustamme päihteettömään ja savuttomaan elämäntapaan. Kaikki seuran järjestämät kisa- ja leirimatkat ovat päihteettömiä ja savuttomia.
- Judokoilta edellytetään hyviä käytöstapoja ja kohteliasta kielenkäyttöä. Emme kiroile.
Yhteisöllisyys
- Hyvässä seurassa hyvällä mielellä. Kaikessa toiminnassa kunnioitamme ja huomioimme toisia. Arvostamme erilaisuutta. Jokainen saa olla mukana omana itsenään.
- Osallistetaan harrastajia ja heidän vanhempiaan.
- Kaikki talkoilu on vapaaehtoista
- Kaikenikäiset toimivat yhdessä
- Toiminta tatamilla ja sen ulkopuolella on avointa
- Kannustamme kaikkia kisoissa ja harjoituksissa